Tilauskoulutukset
Kaikki koulutuksemme ovat kohdennettavissa kohderyhmä huomioon ottaen. Koulutus voidaan suunnitella yrityksen toimialan, tuotannon, henkilöstön tai muutoksista aiheutuvien tarpeiden mukaan. Työelämän ns. korttikoulutuksista saadaan paras hyöty irti, kun koulutus voidaan toteuttaa syvennetysti oman toiminnan ja toimialan vaatimusten mukaisesti.
Työturvallisuuskulttuuri
Positiivisen työturvallisuuskulttuurin luominen ja ylläpitäminen kuuluu jokaiselle työntekijälle asemasta tai tehtävästä riippumatta. Yhteisissä tilaisuuksissa omien kokemusten vertailu ja jakaminen luo hyvää yhteishenkeä työyhteisöissä. Koulutuspäivät on mahdollista toteuttaa myös työhyvinvointia ja -kykyä kehittäväksi teemapäiviksi.
Koulutukset voidaan järjestää joko asiakkaan omissa tiloissa missä päin Suomea tahansa tai me voimme myös etsiä sopivan koulutustilan sopivasta paikasta asiakkaan toiveiden mukaisesti.
Tilauskoulutukset voidaan myös järjestää meidän toimitiloissa Pirkkalassa, osoitteessa Viherkiitäjä 3. Meillä on siisti ja avarat koulutustilat ja niiden käyttö tilauskoulutuksissa kuuluu hintaan, samoin kahvitarjoilu.
HUOM! Suosittelemme työturvallisuuskorttikoulutuksen tilaajalle tämän ohjeen läpikäymistä.
Jätä meille tarjouspyyntö
Voit pyytää tilauskoulutuksen tarjouksen alla olevalla lomakkeella. Tarjouspyyntöihin, jotka jätetään arkipäivisin ennen kello 13:00, vastataan sähköpostitse saman päivän aikana. Hinnoittelu on selkeää, ei laskutuskuluja tai toimistomaksuja.
Jos jostain syystä et saa vastausta, soita meille 040 024 6046.
Kaikki koulutuksemme löydät Koulutukset-sivulta